Tervetuloa

Previous Image
Next Image

info heading

info content

Olemme tavallisia miehiä : ammatinharjoittajia, työntekijöitä, liikemiehiä, maanviljelijöitä, yrittäjiä, kauppiaita, virkamiehiä jne. Kokoonnumme hotelleissa, ravintoloissa, kahviloissa.

Tule mukaan toimimaan aktiivisena miehenä. Haluamme  etsiä tarkoitusta elämällemme ja kasvaa ihmisinä. Tämän päivän arki on täynnä mielenkiintoisia haasteita sekä työ että yksityiselämässä. Järjestämme  kuukausittain tilaisuuksia, jossa käsittelemme ajankohtaisia aiheita ulkopuolisten asiantuntijoiden alusten pohjalta.

STELKin (Suomen Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälinen Veljesliitto Ry) toiminta on tarkoitettu kaiken ikäisille – elämän eri haasteiden keskellä oleville kuten myös liike-elämän menestystä pohtiville – miehille. Olemme kokoontuneet Suomessa jo 1980-luvulta lähtien.

Stelk-kokoontumisten tavoitteena vaihtaa mielipiteitä ja vahvistua sekä rohkaista toisiamme elämään Pyhän Raamatun arvojen mukaisesti. Soit, lähetä viesti ja tule tutustumaan ja ota ystäväsikin mukaan.

Stelk on kristillinen kansainvälinen järjestö, jonka synnystä ja tavoitteista saat hyvän kuvan tilaamalla alla olevan kirjan tai ottamalla rohkeasti yhteyttä!

 

maailman
TILAA TÄSTÄ ILMAINEN KIRJA:MAAILMAN ONNELLISIMMAT IHMISET.

 

Kirja kertoo Full Gospel Business Men’s Fellowship International perustajasta Demos Shakarianin elämän tarinan

”Teitä minä kutsun, miehet, …” (Snl. 8:4)